tiistai 25. syyskuuta 2012

K I I R E

Miten näin voi käydä? Rrrakastan lakata kynsiäni, mutta en ole kerennyt tekemään mitään peruslakkausta erikoisempaa about kuukauteen :D Ehkä semmoinen asia kuin kiire on päässyt elämääni vaivihkaa...

Sellainen heräteostos kaiken muuttamisen ja kouluhommien keskellä kuitenkin tarttui mukaani kuin Opin Nothin Mousie Bout It. Sitä kokeilen seuraavaksi kun kerkeän... ;)

(Kuva)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Karkkikynnet


Teemakynsiä pukkaa. Eivät oikeastaan olleet tarkoitettu mihinkään teemaan sopivaksi, mutta yhdistelmä toi heti mieleen karkit ja sattumoisin meillä oli opiskelijatapahtuma, joissa kierrettiin eri kahviloita ja herkuteltiin.




En taaskaan ehtinyt ottaa näistä kuvia hyvässä kuosissa, kun aina oli liian pimeää, kun olisin ehtinyt. Näissä nyt kuitenkin näkyy koristelun idea sekä ihana lakkayhdistelmä. Sumeassa kuvassa näkyy kivasti Afterglown hohto.



Lakat oli yksinkertaisuudessan Golden Rose matte 03 yhdistettynä China Glaze Afterglowhun. Matte 03 on siis mattapunainen lakka pienellä shimmerillä. Afterglowsta oon kirjotellut jo niin monta kertaa, että en edes jaksa selittää siitä uudestaan.

Päälle muutamaan kynteen koristeluksi mustia strasseja, joista tulikin mieleen lakritsi. Ihan hauska lakkaus, mutta alkoi jo ensimmäisen päivän jälkeen ahdistamaan pinkkeys.




tiistai 11. syyskuuta 2012

Suomi-sekopäät

Meillä oli opiskelijatapahtuma, jossa piti olla yhteinen teema ryhmällä. Meidän teema oli Suomi-fanit/jääkiekkofanit. Ihmiset oli kyllä ihania, kun ne lähti juttuun niin täysillä mukaan. Ventovieraatkin oli aivan onnessaan kättelemässä meidän "Jutia" ja huuteli "Ny rillataan" :D Meillä oli vielä mankka mukana ja levyt täynnä Suomi-musaa. Hoilattiin oikein antaumuksella. Niin ja tietysti meillä oli Poika, josta juotiin.

Laitan nyt suhteellisen pienet kuvat, koska unohdin kiireessä aluslakan ja kynnet ehtivät kolmessa päivässä kärsiä kovia kolhuja. Ensin sumea kuva pohjalla olleista lakoista. Tässä lähinnä pointti, että näette, ettei lähdetty samoista pohjista.


Etusormi: Classics Metallic nro 11
Keskisormi: OPI Alpine Snow
Nimetön: Wild and Crazy Ciudad Victoria
Pikkusormi: H&M U Must Have This

Kuvat silleen näppärästi, että yllä olevassa on oikea käsi ja alla vasen, jossa eri järjestys pohjaväreissä.



Tässä sitten lopputulos erittäin kovien koitosten jälkeen kuluneena ja kärsineenä. Viivat tein samoja lakkoja käyttäen ohuella siveltimellä sen kummempia miettimättä. Lisäksi vähän China Glazen Fairy Dustia piristykseksi (hologlitterlakka, josta voi lukea täältä).

Tähän loppuun vielä kuva musta. Käytin ensimmäistä kertaa ikinä tekoripsiä (siniset, huomaatteko?) ja kyllä oli raskasta! Seuraavan kerran käytän tuommosia sitten, kun oon unohtanut sen kärsimyksen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

KHK eli Kuumehourailukynnet


JEE! Kännykän laadukas kamera toimii jälleen! :D Olisi pakko ostaa kamera ihan koulujuttujenkin vuoksi, mutta ei ole ollut aikaa hankkia sitä. Mur.

Olen ollut kipeänä ensimmäisen kouluviikon. :( Ja perjantaina matkustin kotikotiin lepäilemään ja "olemaan hiljaa", niinkuin lääkäri meikäläistä kehotti. Mutta sainpahan kuumehöyryissäni yhdet kynnet aikaiseksi! En oikeen tiedä miten innostuin jopa dotting toolia käyttämään, mutta 
näköjään kipeänä tulee ajatelleeksi vaikka ja mitä. 


 
Orkidea <3


Näissä tosiaan käytin pohjalla Golden Rose matte velvet lakkaa nro 106. Tykästyin yllättäen tuohon lakkaan vaikka ekan kerran sitä kokeiltuani mietin että: ei, ei, ei. Mutta toinen kerta toden sanoo ja se oli kauheen kiva. Yhdellä kerroksella peitti mukavasti ja lisäsin toisen kerroksen näihin lakkauksiin ihan vaan huvin vuoksi. :)
Sitten nuo viirut laitoin Naturelin 2-way kynän siveltimellä (musta nro 10). Classics metallic nro 12 lakkaa käytin noihin dotting toolilla väsäämiin palluroihin. 

Jep. Ei muuta kun hyvää sunnuntaipäivää sinne kaikille :)!

perjantai 24. elokuuta 2012

Vino ranskis

Kauheat kaviot saivat väistyä näiden tieltä... me gusta.
Miten niin tykkään glitteristä?





  • Wet n Wild, 202B Break the Ice
  • Wet n Wild, 469 Halucinate
  • Seche Vite

keskiviikko 22. elokuuta 2012

YÄK

Sanotaanpa heti tähän alkuun, että en tiedä mitä himputtia ajattelin kun aloin näitä kynsiä tekemään. Meidän blogin perusajatus on: tänne laitetaan kaikki mitä kokeillaan. En siis voinut kiertää millään tavalla näiden kuvaamista ja julkaisemista, ja teidän silmäparkojen kärsimistä.

Puolustukseni tästä lakkauksesta voin kuitenkin kertoa, että halusin kokeilla Wet n Wildin Party of Five Glittersiä joka kynnessä, ja en ollut pitkään aikaan käyttänyt China Glazen Rich & Famous -lakkaa... ja taisi mielenterveyskin olla tällä hetkellä hiukan hatara. Päätinpä ne sitten yhdistää, ja tulos oli KAMALA.

Itselle tuli lopputuloksesta mieleen jotkin lapsuudenajan My Little Pony -lelujen kaviot. Glitteri-oksennuksella. Kommentoida saa ihan vapaasti haukkuen. Tai hirnuen.



Miten niin moni asia voi mennä pieleen...??


:D Aivan kamalat.

....ja noin kuuden tunnin päästä päädyin vakavan diagnoosin jälkeen poistamaan lakat.

Die motherfucker, die motherfucker DIE!

maanantai 20. elokuuta 2012

Uusia lakkoja

Tuossa viikko sitten tarttui mukaani Seppälästä pieni setti lakkoja, ja myöhemmin samalla viikolla ostin yhden lakan lisää, ja vielä sain yhden Hennalta!

  • Wet n Wild Fastdry, 230C Saved By the Blue
  • Wet n Wild Fastdry, 226C SaGreena the Teenage Witch
  • Wet n Wild Fastdry, 238C Party of Five Glitters
  • Wet n Wild Megalast, 202B Break the Ice
  • Wet n Wild Wild Shine, 469 Halucinate
  • Golden Rose, Classics Metallic 10
  • Orly, Hair Band 
  • Delia, 210



Oioi näitä kaikkia kun olisi päässyt heti kokeilemaan... oli kuitenkin remppahommat alkamassa niin en viitsinyt laittaa edes Secheä päälle.

Pakko oli kuitenkin kokeilla ensimmäistä omistamaani violettia lakkaa, joka oli Classics Metallic 10 ihana violetti duochrome (vivahde kultaisen ja pronssin sekoitusta). Myös Party of Five Glitters pääsi ensimmäiseen testierään, mutta lopputuloksena siis aivan peruslakkaus.

Kuvat on otettu rempan jälkeen, hämmästyttävää että ne ovat vielä näinkin hyvässä kunnossa!


Kuvissa ei ikävä kyllä näy se ihana metallinen vivahde :( Oli hiukan huono valo kuvata.
Ensi kerralla paremmin!